torstai 30. kesäkuuta 2011

Tulin, näin, purin

Raven miitti koitti jälleen. KIP-työni ensimmäinen osa oli vahingossa valmistunut, joten tikuttelin Hervannassa kakkososan varren.
Aloittamista varten toki täytyi purkaa.
Kantapää tuli muutamaan kertaan vääränväriseksi, joten purin sen pariin-kolmeen kertaan.
Ja lopettamista varten piti lopulta purkaa molempien sukkien kärjet, sillä vaikka kuinka luulin ja miitissä puhuin, ei pikkuraitalangassakaan värit ihan mätsänneet, eli en olisi saanut sukkia täsmälleen samannäköisiksi kärjestä.
Mutta lopulta kuitenkin onnistuin:
Myöhemmin kuulin vaimean henkisen kutsun Pirkanmaan kotityön suunnilta, ja päädyin investoimaan kahteen Kirjo-Pirkka -kerään. Sinisen näen mielessäni jo sukkina ja punaisen kaapelitumppuina.
Mutta näistä tarkemmin lisää seuraavassa numerossa.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

KIP 2011

11.6. Koskipuistoon kokoontui satunnainen määrä ihmisiä neulomaan julkiselle paikalle. Itse lähdin pelipaikalle noin tunnin etukäteissuunnittelulla huomattuani aamulla irkissä #neulonnan topicissa KIP:n olevan juuri tänään.
Ja kuten voi arvata, neuloin sukkaa komeassa aurinkoisessa kelissä.
(Jotain Novitan papukaijalankaa tämä on, tästä piti joskus tulla jokin huivi mutta nopeastihan sen menomatkalla bussissa purki lankakeräksi:)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Joulu on sentään joka vuosi!

Joo,

kuten aiemmin kerroin, eräs kanavatyö tullee jouluksi valmiiksi. No ei tullut ihan viimejouluksi todellakaan, mutta nyt on ainakin hyvä yritys että josko tänävuonna?


Toinen vastaavalla aiheella on aloittamatta, ja kanavatyökeskuksesta tuli lisää aivan ihan tarjouksia. Yritän kuitenkin malttaa olla tilaamatta lisää liian isolla rahalla vielä kun edellisetkin ovat aloittamatta.. ja kun käytin juuri pienestä budjetistani sijoituksen uuteen valloittavaan lautapeliin <3