tiistai 23. helmikuuta 2010

Mainetta ja kunniaa

YleX:llä luettiin top 4 -listani meneillään olevista mittelöistä:

Olen havainnut pettymyksekseni että ette ole olympiahuumassa
noteeranneet lainkaan neuleolympialaisia. Itse käsityöihmisenä keskityn urheiluolympialaisia enemmän käsitöihin
ja neuleolympialaisiin. Olympiatulen syttymisen jälkeen jopa kymmenet
tuhannet neulojat aloittivat yhtäaikaa urakan, jossa heidän on
tarkoitus haastaa omat taitonsa, voimansa ja kestävyytensä. Pelkästään
Suomen joukkueessa kisaa yli 200 osallistujaa.

4. Huolto. Kuka siivoaa, kuka ruokkii lapset, kuka tiskaa, kuka
laittaa ruokaa? Itse pitäisi vain neuloa tai virkata. Kotitöiden
tekeminen hidastaa pahasti neuleurakkaa. Ideaalista on delegoida
kotityöt parin viikon ajaksi perheen toiselle puoliskolle ja itse vain
istua sohvannurkassa puikot sauhuten.

3. Työt. Arkisin työnteko haittaa pahasti neulomista. Ei ole kuin
illat ja viikonloput aikaa tehdä käsitöitä ja jossain välissä kai
pitäisi hoitaa kotitöitä, ellei niitä ole onnistunut delegoimaan
jollekulle muulle. Töissä ei voi neuloa vaan täytyy käyttää aika..
noh, työntekoon. Hyvin harmillista.

2. Langan loppuminen. Vaikka mallitilkut olivat valmiina ja puikot
olivat jo ennen kisoja lähtövalmiina, lanka saattaa kuitenkin loppua
kesken eikä lankaa välttämättä saa lisää ajoissa. Sitähän pitäisi
saada lisää heti, mutta joitakin lankoja saa vain pitkien matkojen
takaa tai kalliilla hinnalla. Hinta tosin ei merkitse käsityöihmiselle
paljon mitään, mutta langan loppumisen takia täytyy soveltaa ja tehdä
työstä ehkä jotain muuta, mikäli työstä ei tule valmista
olemassaolevilla langoilla.

1. Palkinnot. Urakan jälkeen oma työ on valmis ja saa viimein
palkinnon omasta työstään. Sen lisäksi kädessä on valmis työ ja hyvä
mieli. On onnistunut ylittämään itsensä ja saanut mainetta ja kunniaa.
:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti