keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

CIF 2011

Haaste!

Katon Kontista nappasin haasteen vastaan.

Eli viisi ensimmäistä tämän postauksen kommentoijaa saavat minulta jotain itsetekemääni tämän vuoden loppuun mennessä :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Every Day is KIP-day!

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, tällä hetkellä allani olevat nelipyöräiset eivät enää tottele nimeä Nissan, vaan termejä TKL ja Paunu.

Olin saapumassa Nokialta Tampereelle, ja jälkimmäisessä kaupungissa minun täytyy vielä vaihtaa paikallista jotta pääsisin kotiini asti. Mukanani kulki tällä kertaa lisäksi kauppakassi, normaalin olkalaukun lisäksi. Olkalaukussa kulkevat aina mitä moninaisimmat muistiinpanot eri asioista, tällä kertaa taisivat mukana olla myös kaikki työtodistukseni, sekä tietysti tämänhetkinen bussikäsityöni.

En ole koskaan neulomisesta busseissa saanut sanomista kuskeilta, mutta kuskaan mukanani aina kuitenkin varmuuden vuoksi jotain helppoa pikkupyöröjuttua, jotta neulominen sekä neuleen piilottaminen ovat tarpeen vaatiessa helppoja tehtäviä. Ja jotta tekosiani ei niin helposti etupeileistä nähtäisi, parkkeeraan yleensä mahdollisimman taakse.

Nyt satuin iltakahdeksan ruuhkaan. Löysin lähes takimmaisen penkin, ja täkäläisestä poikkeukselliseen tapaan otin kaikki tavarani syliini. Viereeni istui joku, joka puolelle saapui väkeä, ja taakseni tulivat tyttö ja poika. Nämä olivat minua ehkä 10 (max 12) vuotta nuorempia. Bussi oli täynnä ja matka alkoi.

Mietin hetken mahtuuko tässä nyt neulomaan vai ei. No mahtuu. Otin laukusta Pretty Baby -kasan esille ja aloin tikutella. Takaani kuului iso naurunpyrskähdys.

Koin samantien olevani tytön ja pojan mielestä huomattavasti vanhempi mitä oikeasti olen. Jatkoin tikuttelua rauhallisesti. Itse asiassa jatkoin tyynesti koko heidän keskustelunsa ajan.
Enkä ole varma luulivatko he minun oikeasti olevan tosivanha, vaiko kuuro, sillä he puhuivat vähintäänkin normaaliäänellä, joten kuulin kaiken.
Pyrskähdin nauruun vasta siinä vaiheessa kun toverukset poistuivat bussista.

Poika: Katto ny tota!
Tyttö: Joo! :D

Kikati kikati...

Tyttö: Siis oikeesti kato tota.. hihi.. kiki..
Poika: Siis toi oikeesti.. toi on ihan to-sis-saan!
Tyttö: No aijjaa!

Kikati.. hihihi...

Poika: Vittu yleensä täällä takapenkeillä nuoret jätkät viskelee nuuskamällejä kattoon mutta toi KUTOO!




Otan tämän kohteliaisuutena.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vaihteeksi vauvanvilttiä

Olen ollut viimeaikoina aivan liian kiireinen. En ole ehtinyt käydä neulemiiteissä, ei siis mitään. Onneksi(!) autoni hajosi, joten matkat töihin taitan jatkossa busseilla. Ja näin sain päiviini kaksi tuntia lisää aikaa neuloa!
Busseissa on hankala tikutella sukkia, mutta aloin taas väsätä uusien värien Pretty Babysta vauvanvilttiä. Kohtahan se on valmis, tosin tämän saajan syntymiseen taitaa olla vielä 7kk aikaa.