tiistai 7. joulukuuta 2010

Vielä tää yks kerros!

Pariin otteeseen on tullut nyt miittailtua.

25.11. vietin kolme tuntia Hervannassa Ravelryn Lycaenan kanssa. Opin uusia miittipaikkoja ja -aikoja sekä bambujensaalistusliikkeitä, ainoista ihanista kolmosen bambuista kun yksi meni poikki. Olen käyttänyt metallista varapuikkoa - ankeaa, sehän ei edes taivu yhtään ;)

Opin tuolla reissulla sen tosiasian, että Hervannan Lidl ei anna Ylöjärven Lidlin pullorahoja. Pankkitilikin tipahti "ihan vahingossa" miinuksen puolelle parkkimaksujen takia. Mutta jäätelö on aina nam! Ihan vahingossa tuli syötyä pyörremyrskyä ;P

Keskitin ajatukseni Hervannan miittikerralla, sekä vajaat pari viikkoa ennen sekä jälkeen miittipäivän, lastensukkiin. Kun pyydettiin lastensukkia. Ja niitä tuli sitten viisi paria, kaksi punaista ja kolme vihreää. Kolmea eri kokoa ja useaa eri varsipituutta. Oiva-langasta, joka on löydetty jostain Prisman alelaarista joskus (ihan vahingossa tietysti, mutta ku halvalla sai ;)

Itsenäisyyspäivän jälkeen 7.12. oli sitten Metson / Novitan Neulomon miitin vuoro yhteensä seitsemän hengen (ja paninin) voimin! Pellervo itse päätteli niitä kymmentä sukkaa kun muut tikuttelivat vielä tätä yhtä kerrosta ennen lähtöä. Pari tuntia saatiin kulumaan joutuisasti ja messuilijoilla riitti (ja varmasti tulevaisuudessakin vielä riittää paljon) fiilistelyjä :)

Neulomon miitit jatkavat ensvuonna, Hervannan kutsu kuuluu vaimeana vielä loppukuusta.

Ja tokihan itsekin aloitin päättelyurakkani jälkeen väsätä uutta settiä. Sukkia ei sentään (eikä muutenkaan nyt vähään aikaan, kiitos?) mutta raitalankatumppuja. "Kyllähän mä ehdin nää vielä aloittaa!"
As usual.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti