torstai 25. maaliskuuta 2010

Pitkät päällä

Rakas päiväkirja,

tänään suoritin taas pitkän päivärupeaman. Olin töissä puoli kymmenestä puoli viiteen, tosin välissä kävin hoitamassa asioita. Olin varustautunut töihinmennessäni sukantekeleellä joka ei vahingossakaan valmistuisi, jotta illalla miitissäkin olisi jotain neulottavaa, mutta sukkahan otti ja teki itsensä valmiiksi jo kolmelta. Hilpaisin lankakauppaan töiden jälkeen juuri ennen miittiä jotta sain lisää sukkalankaa.

Miitissä olivat jälleen Tuutikki ja strilla. Jumitimme lopulta strillan kanssa puoli kahdeksaan asti (viidestä alkaen, toim. huom.) Duon Robert's Coffeessa ja keskustelimme kaikesta oleellisesta ja elämää suuremmasta. Kotiinajaessa saikin vilkutella pimeyden takia Nissanissa pitkiä päälle, yllättäen olikin saapunut pimeys. (No daa, eihän me missään juhannuksessa eletä.)

Kahden ja puolen tunnin aikana tikuttelin sukkaakin melko hyvin.


Tilauksia on nyt tiputellut reippahasti varsinkin sinisten sukkien osalta. Eipähän ainakaan tarvitse pähkäillä mitä sitä viikonloppuna tekisi, töitäkin kun on lauantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti